top of page

I

I

I

I

I

LANGH-YHTIÖT Perhe

Langh-yritysten synty

Langh-yritysten taustalta löytyy pitkä yrittäjätarina, joka alkoi jo 1960-luvun puolivälissä, kun nuori piikkiöläinen Hans Langh joutui isoisänsä Carl Mattssonin menehdyttyä ottamaan vastuun Alaskartanon 96 hehtaarin maatilan hoitamisesta äitinsä Hjördis Langhin avustuksella. Tila on ollut Langhin perheen omistuksessa vuodesta 1931, ja nykyään se kattaa n. 380 hehtaaria peltoa ja n. 500 hehtaaria metsää. Hans Langhin lapsuudenkoti, tilan yli 170 vuotta vanha keltainen päärakennus, toimii nykyään yritysten konttorina.

 

Maatilan töiden ohessa Hans rakennutti Makarlan Kuivurin ja kehitti kokonaan uusia liikeideoita. Vuonna 1973 nuoren yrittäjän toiminta laajeni korkeapainepesuihin, kun Pesupalvelu Hans Langh perustettiin. Hansin äidinisä Carl Mattsson oli saaristosta kotoisin oleva laivanvarustaja, ja Hans oli oppinut häneltä varustamotoiminnasta jo nuorena poikana. Tästä syttyi kiinnostus merenkulkualaa kohtaan, ja 1980-luvun alussa Hans lähti alalle itsekin ja osti varustamon ensimmäisen rahtilaivan. Laivan nimeksi annettiin m/s Laura Hansin muutaman vuoden ikäisen esikoistyttären Lauran mukaan. Kaikki varustamon rahtilaivat on sittemmin nimetty suvun naisten mukaan.

 

Hans Langhin koko yrittäjänuraa ovat leimanneet innovatiivisuus sekä halu ja kiinnostus löytää ratkaisuja ongelmaan kuin ongelmaan. Erikoiskontteja tarjoava Langh Cargo Solutions perustettiin, jotta teräkselle voitiin taata turvalliset kuljetusyksiköt. Kun Hans Langh ja hänen tyttärensä Laura Langh-Lagerlöf taas halusivat löytää ratkaisun kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn asettamaan rikkipäästörajaan, he kehittivät tiiminsä kanssa oman pakokaasupesurin. Syntyi Langh Tech, jonka kautta laitteistoa myydään myös muille varustamoille.

Perheen rooli Langh-yrityksissä

Yrittäjyys vaatii kovaa työtä ja pitkiä työpäiviä, ja perhe on aina ollut Hans Langhin yrittäjänuralla tärkeässä roolissa. Hansin äiti Hjördis oli nuoren yrittäjän apuna jo yrittäjyyden alkuvaiheissa, ja hänen vaimonsa Aila Langh on ollut mukana yritysten kasvuvaiheissa. Hansille oli tärkeää, että tyttäret Laura ja Linda tutustuvat yritysten toimintaan jo pienestä pitäen, ja he saivatkin läheltä nähdä, minkälaista yrittäjyys on ja minkälaista omistautumista se vaatii. Lauralla ja Lindalla on yhteensä kuusi lasta, joten seuraava sukupolvi odottaa jo yrittäjyyteen kasvamista.

Hans Langh antoi vuosien aikana vähitellen enemmän ja enemmän vastuuta tyttärilleen. Täytettyään 18 vuotta Laura ja Linda valittiin Langh Shipin hallituksen jäseniksi, ja siitä lähtien he ovat toimineet jokaisen yrityksen hallituksen jäseninä. Perheen asema yrityksissä vahvistui vuonna 2007, kun Laurasta ja Lindasta tuli Langh Shipin ja Pesupalvelu Hans Langhin osakkaita. Sukupolvenvaihdoksen toisen vaiheen jälkeen vuonna 2016 heistä tuli yritysten enemmistöosakkaita.

Kun Hans Langh vuonna 2015 väistyi Langh Shipin johdosta, tuli Laurasta toimitusjohtaja. Linda taas on toiminut Pesupalvelu Hans Langhin toimitusjohtajana vuodesta 2011. Tytärten ottaessa vetovastuun yrityksistä, Hans Langh on jatkanut työtään Langh-yritysten hallitusten puheenjohtajana. Hän on myös ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa, mikä on ollut hänelle tärkeää koko yrittäjänuransa ajan. Pesupalvelu Hans Langh Oy on Suomen Yrittäjien jäsen, Langh Group Oy Ab on jäsen Perheyritysten liitto ry:ssä ja Langh Ship Oy Ab on jäsen Suomen Varustamot ry:ssä.​​​​​​​

Copyright © 2017

bottom of page